sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Possun paksut posket

Eipä ole ennen tullut mieleen että nyt tekee mieli possun poskia. Ei ennen kun luin tämän. Poskiahan piti sitten mennä pyytämään Kauppahallin lihatiskin setältä, ja kiltti setä niitä minulle lupasi leikata. Ohjetta en paljon uskaltanut lähteä muuttamaan, mutta ikävä kyllä viini oli jätettävä pois koska sitähän ei sunnuntaisin täältä Suomesta saa ja lauantaina unohtui ostaa... Myöskään savupaprikajauhetta tai Campbellsin tomaattikeittoa en löytänyt mistään.





Possunposki-chorizopata

480g possun poskia
1 pkt Saarioinen Grilliwurst Chorizoa
1 punainen paprika
1 iiiso punasipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 punainen chili
1 appelsiinin kuori raastettuna
1 purkki paseerattua tomaattia
n.1 dl oliiviöljyä
2 tl paprikajauhetta
1 tl kurkumaa
kuivattua basilikaa ja timjamia
korianterin ja kuminan siemeniä (morttelissa muhjasin)
suolaa, sokeria, pippuria

Aluksi pilkotaan paprika isoiksi lohkoiksi ja paahdetaan uunissa noin 15min. Sillä välin leikataan punasipuli lohkoiksi ja pilkotaan chorizot muutamaan osaan. Kuumennetaan öljy (wokki)pannussa ja laitetaan sekaan paprikajauhe ja ja kurkuma. Ensimmäisenä pannulle menee punasipuli ja chorizo. Kun chorizo on kypsää heitettään sekaan pilkottu valkosipuli ja annetaan paistua vielä hetki. Sitten siirretään sipuli ja makkara uunipataan ja samassa mausteöljyssä ruskistetaan posket.



Viimeiseksi vielä samassa öljyssä käytetään paahdetut paprikat, chili, mausteet ja yrtit, sekaan kaadetaan paseerattu tomaatti, vähän vettä ja appelsiinin kuori raastettuna. Annetaan hetki porista ja kaadetaan pataan kaiken päälle. Nyt pata uuniin pariksi-kolmeksi tunniksi. Lisäksi meillä keitettiin vain riisiä ja paistettiin uunissa valmis Ciabatta-leipä. 


Oli kyllä hyvää, mutta ehkä vähän liian tomaattista, mikä johtui varmaankin siitä että tuli käytettyä sitä paseerattua tomaattia, ja vielä koko purkillinen. Poskia on vielä pakastimessa reilu puoli kiloa, mitähän niistä keksisi? : )

1 kommentti:

  1. Kiva,että oot tykänny ohjeesta. Tuo cambpells ei oo niin tomaattista, ja jos käytät jatkossa paseerattua tompsua nii laita sekaan hitunen sokeriakin. Kannattaa koittaa seuraavaksi hauduttaa poskia 8tuntia hyvässä bbq soosissa. On tosi hyvää.

    VastaaPoista