Tuli sunnuntaina tehtyä jotain mitä olen viimeksi tainnut tehdä yläasteen kotitaloustunnilla. Nimittäin karjalanpiirakoita. Näitä ei oo tullut tehtyä koska kuvittelin että se on jotenkin tosi hankalaa ja työlästä, mutta eihän se ollutkaan : )
Ensin keitettiin puuro:
3 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 tl suolaa
n. 1 l maitoa
Riisipussissa on ohje, kyllähän kaikki puuroa osaa keittää. Eikä palanu edes pohjaan tällä kertaa.
Kun puuro on jäähtynyt, tehdään taikina:
2 dl vettä
3,5 dl ruisjauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
Kaikki vaan sekasin ja tasaiseksi massaksi. Pyöritellään pötköksi ja jaetaan pieniin osiin, tästä taisi tulla 24 piirakkaa. Taikina kannattaa pitää esim. kelmun alla, ettei pääse kuivumaan. Kaulitaan taikinasta soikeita (tai pyöreitä?) ohuita lättyjä, joiden keskelle levitetään riisipuuroa näin:
Sitten seurasikin se vaikein osuus, nimittäin rypytys... Siihen taitaa olla niin monta eri tapaa ja jokainen kai ihan yhtä oikea, joten en käy sen enempää ketään opettamaan. Jokainen tyylillään. Piirakat paistettiin 300 asteessa noin 10 minuuttia. Paiston jälkeen ne kastettiin lämpimässä voi-vesi seoksessa.
Piirakoiden kaveriksi Isäntä teki onnellisten kanojen munavoita : )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti