torstai 6. helmikuuta 2014
Varpaiden laskemis piirakka
Viikonloppuna ollaan menossa katsomaan kavereiden vaavia ensimmäistä kertaa, ja jotain viemisiä halusin keksiä lahjojen lisäksi. Mieleen tuli tämä hyväksi havaittu chorizo-piirakka, jota olen tehnyt joskus aiemminkin. Tällä kertaa tosin lisäsin siihen vielä tuoretta chiliä, koska tykkäävät tulisesta, ja unohdin vahingossa kokonaan chilituorejuuston : D Noh pidemmittä löpinöittä, tässä kuvat ja ohje:
Chorizopiirakka
pohja:
4,5 dl vehnäjauhoja (joista osa täysjyvää)
150 g voita
n. 0,5 dl vettä
0,5 tl suolaa
Nypitään jauhot, suola ja voi sekaisin, lisätään vesitilkka ja sekoitellaan tasaiseksi.
Painellaan pohja piirakkavuokaan ja jätetään odottamaan täytteitä.
täyte:
1 punainen paprika (muutkin käy, mutta tästä tykkään eniten)
1 punainen chili
1 sipuli
n. 150g chorizo-makkaraa
n. 1 dl aurinkokuivattua tomaattia
(savu)paprikajauhetta
2,5 - 3 dl (ruoka)kermaa (käytin kevyt&paksua)
3 pientä munaa (jos käyttää kaupan munia niin 2 riittää)
suolaa, pippuria
(kurpitsan siemeniä pinnalle)
Aloitetaan pilkkomalla makkara ohuiksi siivuiksi, sipuli ja chili pieneksi, tomaatit kuutioiksi, puolet paprikasta pieneksi kuutioksi, ja puolet siivuiksi piirakan pinnalle.
Sipuli kuullotellaan pannulla pehmeäksi ja perään heitetään makkarat ja pieneksi pilkottu chili, pyöritellään hetki, maustetaan esim. paprikajauheella (olisin käyttänyt savupaprikaa, mutta oli loppu : / ). Siirretään jäähtymään hetkeksi, itse laitoin talouspaperin päälle, niin ylimääräinen rasva imeytyi siihen.
Sitten vaan sekoitellaan kaikki täytteen aineet (paitsi paprikasiivut), maustetaan suolalla ja pippurilla ja kaadetaan pohjan päälle. Alkuperäisessä ohjeessa oli Mustapekka makea chili tuorejuustoa, joka murennettiin tuossa täytteen sekaan, mutta tällä kertaa se unohtui jääkaappiin :D Lopuksi asetellaan paprika siivut haluttuun kuvioon ja ripotellaan päälle vähän kurpitsan siemeniä. Ja sitten piirakka 200-asteiseen uuniin 35-40 minuutiksi.
Toivottavasti maistuu huomenna yhtä hyvältä kun tuoksuu ja näyttää : )
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti