Mausteinen jauhelihasoppa
600g sika-nautaa
hopeasipuli
3 valkosipulin kynttä
punainen chili
noin puoli tuubia tomaattipyrettä
noin puoli pussia Caj P. Smoke Chipotle - mausetta
Flora kulta - juoksevaa rasvaa
4-5 porkkanaa (aika pieniä)
1-2 palsternakkaa
puolikas pieni lanttu
3 perunaa
reilu loraus vasikkafondia
suolaa, pippuria
pussi (200g) pakaste maissia
1-2 dl kuohukermaa
reilu puoli rasiaa (400g) Olympia sulatejuustoa
Alotetaan pilkkomalla sipuli, valkosipulit ja chili. Kuullotellaan niitä rasvassa ja lisätään jauheliha ja ripotellaan päälle suunnilleen puoli pussia Smoke Chipotle - maustetta. Jauhelihan kypsyessä voi alkaa kuoria ja pilkkoa juureksia (tai käyttää pakasteita/ valmiiksi pilkottuja). Juureksia kuullotetaan isossa kattilassa öljy tilkassa, ja sitten päälle kaadetaan reilusti vettä niin että kaikki peittyy kunnolla. Sekaan lorautetaan reilulla kädellä vasikka fondia (tai vaihtoehtoisesti tiputetaan jonkinlainen liemikuutio). Annetaan porista.
Kovin kaunista kuvaahan jauhelihakeitosta nyt ei voi ottaa (ainakaan minun mahtavalla ikivanhalla digikameralla), mutta maku oli niiiiiiiin hyvää ettei voinut lopettaa syömistä ennen kuin tuli ähky. Oli kyllä löytö tuo Smoke Chipotle - mausteseos ja tietenkin löytyi "poistumassa valikoimasta"-hyllyltä, eli kohta sitä ei enää saa : ( Huomenna taidan hakea loput pussukat sieltä hyllystä pölyyntymästä...
Oi onpa herkullinen liemi tässä sopassa. Kiva värikin :) kiva saada uusia blogeja. Täällä vierailen jatkossakin.
VastaaPoistaKiva kuulla : ) tää on kyllä parasta jauhelihasoppaa mitä on tullut syötyä, ei kelpaa enää se "kirkaslieminen" : D
Poista