tiistai 18. helmikuuta 2014

Läskiä soossia

Eilen tuli kaupasta mukaan -30% kylkisiivua, kun halvalla sai, eli tänään oli sitten ruokana perinteistä läskisoossia : ) Tämänkin tekoon on varmasti monta eri tapaa, mutta meillä se valmistui näin:



Läskisoossi

1 pkt possun kylkisiivuja (myös nimellä kastikeliha)
1 sipuli
n. 3 rkl voita
n. 2,5 rkl vehnäjauhoja
muutama dl vettä 
härkäfondia (tai puolikas lihaliemikuutio)
suolaa, pippuria
(pieni loraus kermaa)

Aluksi pilkotaan lihat ja sipuli. (Jos lisäkkeenä on pottumuussia, kuten tässä, kannattaa perunat laittaa nyt kiehumaan). Lihat ruskistetaan muutamassa erässä rapsakoiksi, maustetaan suolalla ja pippurilla, ja siirretään esim. talouspaperin päälle valuttamaan liika rasva pois. (Olen myös joskus ottanut tämän rasvan talteen ja ruskistanut siinä jauhot kastikkeen tekovaiheessa, mutta voilla tulee paremman makuista). Viimeiseen lihaerään lisätään sipuli paistamisen loppu puolella. Kun kaikki lihat on paistettu alkaa ikävin vaihe, eli voin ja jauhon ruskistus, joka kerta yhtä pelottavaa : D Kun jauho-voiseos on mielestäsi sopivan ruskeaa, kaadetaan sekaan vettä, sekotellaan ja toivotaan ettei tullut paakkuja. Nyt voidaan laittaa lihat kastikkeen sekaan, maustaa suolalla, pippurilla ja fondilla, ja antaa porista pienellä lämmöllä sen aikaa että lisäkkeet valmistuu. Lopuksi voi lisätä lorauksen kermaa, mutta tämä ei pakollista. Sitten eikun syömään : )








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti